Vauhkonen kokosi Mikkeliläisiä rakennusalan yrittäjiä tukemaan
kilpamelontaa. Petri Hulkko on seuran uusi puheenjohtaja.
Mikkelin Melojat palkitsi ansioituneita jäseniään kauden
päätöstilaisuudessa Melapirtillä sunnuntaina 23.10.2011. Kausi
oli urheilullisesti erinomainen, totesi seuran puheenjohtajan tehtävät
jättävä Hannu Korhonen. Heikki Vauhkosen mukaan tulo ratamelonnan
taustajoukkoihin oli urheilumenestyksen ohella kesän suuria saavutuksia.
Mikkelin Melojat palkitsi Heikki Vauhkosen Vuoden teko –palkinnolla. -
Kyllä pojille täytyy antaa mahdollisuus kokeilla rajojaan, ei täällä
Etelä- Savossa ole liikaa yksilöurheilijoita, jotka uskaltavat laittaa
kaiken peliin huippu-urheilussa menestyäkseen, perusteli Vauhkonen
motiivejaan.
Jukka Laamanen meloi viimeistä vuotta 18-vuotiaden poikien sarjassa
saavuttaen kaksi PM -pronssia kaksikoissa Kangasalan Melojia edustavan
Jeremy Hakalan kanssa. Mitalit ovat mukava muisto kaudesta, kiteytti
Laamanen mennyttä kautta. Kesällä Jukka edusti Suomea lisäksi nuorten
EM- ja MM-kilpailuissa. Laamanen valittiin vuoden ratamelojaksi.
Miika Nykänen nousi Suomen ykkösmelojaksi kajakkiyksiköiden
SM-kilpailuissa. EM-kilpailuiden tulostavoite, finaalipaikka jäi vielä
saavuttamatta, mutta keväällä ylioppilaaksi kirjoittaneella Nykäsellä
ovat parhaat harjoitus- ja kilpailuvuodet vielä edessä.
Varusmiespalvelun siirtyminen vuodella takaa hyvän harjoittelujakson
vuoden nuorelle urheilijalle. Olisin mielelläni suorittanut
varusmiespalvelun alta pois Lahden urheilujoukoissa, mutta yhdelle
melojalle ei lajiryhmää poikkeuksellisesti tänä vuonna perustettu,
kuvaili Nykänen palveluksen siirtymistä.
Juho Kurvisen kausi oli syksyä kohti nousuvoittoinen, mutta kevään
sairastelu kovan harjoittelukauden aikana vei parhaan terän kesän
kilpailuista. – Kaudesta jäi paljon opittavaa, mutta eteenpäin mennään
koko ajan, tuumi iloinen ja kesään muuten tyytyväinen Kurvinen. -
Neljäköiden Suomen mestaruudet jättivät positiivisen maun koko
kaudesta, jatkoi Kurvinen kesän analyysiä.
Olympiavoittaja Mikko Kolehmainen ja koskimelonnan maailmacup-edustaja
Petri Syrjäläinen tekivät onnistuneen comebackin saavuttaen Suomen
mestaruudet Mikkelin Melojien neljäkössä. - Halusimme olla tukemassa
nuorten kilpamelojien harjoittelua kohti kansainvälisiä koitoksia. –
Kovaa pojat harjoituksissa menevät, se laittaa yrittämään, tuumi
Kolehmainen kesällä omien harjoitusten jälkeen. -Niin kovaa oli
reenattava, mitä kroppa kesti, jotta tarvittava kunto ja vauhti neljäkköä
varten saatiin, pohti Kolehmainen kesän harjoittelua. - Ikää myöten
kroppa kaipaa pidemmän levon kovien harjoitusten jälkeen, ja yhtä
pahalle se tuntuu kuin ennenkin , jatkoi Kolehmainen kesän treeneistä.
Patrik Maltusch palkittiin ansiokkaasta työstä seuran sähköisten
palveluiden uudistamisesta. Kotisivujen uudistamisen ohella sähköisen
jäsenrekisterin luominen oli oma prosessi, joka puheenjohtajan kanssa
yhdessä suunniteltiin. – Nyt on seuraavan jäsensihteerin helpompi
ylläpitää rekisteriä ja seurata jäsenmaksujen tuloutuksia, tuumi
Maltusch, joka jättää seuran hallitustyöt lisääntyneiden leipätöiden
takia.
Perhemelonnan vastuuohjaaja Heikki Turunen valittiin vuoden
kuntomelojaksi. Hän ennätti kesän aikana tutustumaan melomalla lukuisiin
Mikkelin seudun pieniin järviin aamuvarhaisella alkaneilla
melontaretkillä. Upeita pieniä järviä alue täynnä, muisteli Turunen
kesäisiä retkiä.
Ilpo Karttunen ja Veli Tompuri palkittiin Suomen mestaruuksista 50- ja
60-vuotiaiden miesten sarjoissa juuri julkaistulla Veikko Salmelan
Kivimies –kirjalla.
Kauden päätöstilaisuutta edeltäneessä syyskokouksessa päätettiin olla
toistaiseksi liittymättä juuri perustettuun Melonta- ja soutuliittoon,
ja valtuutettiin seuran hallitus tekemään tarvittaessa liittymispäätös
myöhemmin. Mikkelin Melojat jatkavat toistaiseksi Suomen
kanoottiliitossa.
Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle
2012. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin maavoimien esikunnassa
työskentelevä eversti Petri Hulkko. Hallitukseen valittiin uutena
jäsenenä naisten melontailtojen vastuuohjaaja Sanna Lehti .
Hallituksen jatkavat Pekka Nurmi, Ilpo Karttunen, Kari Laamanen, Kaisa
Tuhkanen ja Heikki Turunen.
